K-pentue

Yhdistelmä: Zolaki Cardiamou + Rosalago MM`s Ronaldinho

Synt. 28.4.2013


Kulmakunnan Kovis - Paavo

Paavo on erittäin iloinen otus, jolla on lähes loputtomasti virtaa. Kovaa kyytiä saa niin lelut kuin isoveli Kallekin. Paavo rakastaa huomiota ja täten myöskin kaikkia ihmisiä ja eläimiä jotka sitä hänelle jakavat. Huomiota haetaan yleensä kitisemällä, ulisemalla tai varovasti haukkumalla, ehkä vähän tassuilla tökkimällä. Paavo on kovin perso ruualle ja herran maha onkin pohjaton. Syötäväksi kelpaa ihan mikä tahansa raksuista lihapulliin ja kurkunpalasista kiviin. Ruoka-aika onkin päivän kohokohta.

paavo2.jpg


Komea Kapteeni - Rambo

Rambo sopeutui tosi hyvin ja nopeasti uuteen kotiinsa.
Mitään isoa tuhoakaan se ei aikaansa ole tähän mennessä saanut, yhden kengän ja listan kulman tähän mennessä pureksinut osoittaessaan mieltään yksinolosta. Naapureiden mukaan hyvin hiljainen tapaus verrattuna chihuahuoiden perus ominaisuuksiin. Haukkua kyllä osaa, mutta omaa hyvän tilannetajun! Muuttokin sujui mukavasti maaseutuympäristöstä kaupunkimiljööseen. Ei arastellut hetkeäkään liikenteen melua tai ihmisten ohikulkua. 
  Rambo on hyvin lapsi- ja ihmisrakas. Jos ulkoa kuuluu lasten melua, on tämän pakko päästä heti ulos. Usein Rambo alkaa ulvoa lapsille takaisin, jossei pääse ulos samalla minuutilla, kun lasten äänet kuulee. Lisäksi tekee oma-aloitteisesti aina lenkeillä tuttavuutta muiden ihmisten ja varsinkin koirien kanssa. Ei arkaile mennä tutustumaan, joskus ehkä hieman liiankin innokas tutustumaan muiden koirien kanssa. 
  Hän on myös erittäin energinen ja pitää leikkimisestä. Lempileluja ovat vetoköydet ja oma Tiikeri-nalle. 
Rambo on myös erittäin hyvä oppija. Jo ensimmäisillä viikoilla meillä Rambo oppi istumaan käskystä, menemään maahan ja kierimään. High five-läpytkin opittiin hyvin helposti. Lisäksi hän seuraa ilman hihnaa tosi hyvin ja tulee käskystä luokse ja tottelee muitakin käskyjä välittömästi. Ainoa, mitä hän ei ole oppinut on sanomalehtien käyttö. Sisälle siis tarpeita vielä silloin tällöin tehdään, mutta hyvää vauhtia karsiutumassa jo sekin pois. Rambon lempipaikka on emäntänsä leuan alunen, jossa hän toimii kaulaliinana. Ja lempichillailu paikka on oikea jalkapöytä, johon hän aina nojailee etutasuillaan. Lisäksi, kun herkkukaapin ovi aukeaa, alkaa tämä emonsa Dian lailla pomppia takajaloillaan. Pisin suoritus tähän mennessä mitattuna on kaksi ja puoli minuuttia. :D
  Tällä hetkellä käymme viikonloppuisin myös junalla Tampereella mieheni luona. Junassa ja bussissa matka taittuu rauhallisesti nukkuen tai sitten ihmisiin tutustuen, melkoinen ihmismagneetti isoine ruskeine nappisilmineen ja suurine söpöine korvineen tämä herra kyllä on! Myös automatkat menevät rauhallisesti kantolaukussa oleskellen tai sylissä maisemia katsellen. Tampereella sitten vastassa onkin kaksi saksanpaimenkoiraa, kolme- ja seitsemän-vuotiaat uros ja narttu. Toimeen he tulevat oikein hyvin, vaikka Rambon leikkisyyteen vanhemmalla leidillä joskus hiemat hermot menevätkin. Tilanne selviää nopeasti pelkällä murinalla, jolloin Rambo ymmärtää olla häiritsemättä tätä. Kolmevuotias uros senkun kirputtaa Ramboa silloin tällöin. 
  Suunnitellut olen, että aloittaisin n. vuoden iässä Rambon kanssa ToKon harrastamisen, sillä potentiaalia häneltä kyllä löytyisi kyseiseen, tai miksei vaikkapa Agilityynkin? Näyttelyissä emme ole vielä käyneet. 

rambo2.jpg



Kuriton Kulkuri - Jack

Jack kotiutui hienosti. Isoveikka tuo turvaa, sen päällä kiipeily on lempipuuhaa ja kun alkaa väsyttämään niin veikan masukarvoihin on ihana nukahtaa. Jack osaa (jos kauniisti pyytää... ) tanssia, istua ja mennä maahan, pujotella jalkojen välistä jne tosin jos palkkiona saa kanaa. Paraspaikka on kuitenkin nukkua emännän peiton alla. Jack osaa leikkiä millä vaan, mutta hirwi vinkulelu on paras. Jack on joka paikassa ja joka tekemisessä mukana, oli mistä tahansa kyse. Reissukoirana toimii mainiosti. Jack on iloinen perhekoira ja lapset on sille rakkaita. Vieraitakohtaan Jack on vähän varuillaan, mutta kun kaffe pöytää istutaan niin sitten pelot kaikkoaa... Ruoka on täälle kaverille kaikkein TÄRKEIN. Kerjääminen on hänen paras avunsa.

jack.jpg


Katujen Kingi - Milo

Milo asuu Turussa, cavalier Rokin seurana. Milo pitää kaikista ihmisistä, myös lapsista, ja saakin usein kehuja tutuilta ja tuntemattomilta reippaudestaan. Milo rakastaa leikkiä erityisesti oman kokoistensa pienten koirien kanssa, mutta myös naapurin sakemanni kelpaa leikkikaveriksi. Milo on hyvin mukavuudenhaluinen, vihaa sadetta ja nukkuu mieluiten sängyssä peiton alle kaivautuneena. Milo on erittäin perso ruualle ja söisi mieluusti myös kaverinkin nappulat. Milo onkin helposti motivoitavissa herkuilla ja on ollut helppo koulutettava. Milo on fiksu, oppii nopeasti uudet temput ja on oikea energiapakkaus. Olemme aloitelleet näyttelyharrastusta, ja myös agilityn alkeita olemme kokeilleet. Ensi kevään suunnitelmiin kuuluu ainakin rallytoko-kurssi ja ekat viralliset kehät!

milo.jpg