23.11.2016 Pentuja

Ninjan ja Travisin pennut syntyivät tänään aamuyöstä. Ninja jouduttiin keisarileikkaamaan, sillä ensimmäinen pentu syntyi jalat edellä ja jäi jumiin päästään. Ensimmäinen pentu menetettiin, mutta leikkauksella saatiin pelastettua kaksi muuta poikaa. Emä ja pennut voi hyvin.

Ivan sai tänään lisäksi kunnian tulla ensimmäistä kertaa isäksi, kun myös Ziran pennut päättivät saapua maailmaan samana päivänä. Ivanille ja Ziralle kaksi narttupentua, sekä yksi urospentu.


23.10.2016 Lahden pentunäyttely

Penni ja Kirppu tänään kehässä. Kehät meni päällekkäin ajallisesti, joten äitini esitti Pennin. Molemmat koirat oli ROP-pentuja, eli paremmin ei olisi voinut toivoa menevän.
Erityisen iloinen olen asiasta sillä lyhytkarvaisia chihuja oli ilmoitetu näyttelyyn varsin paljon! Ja lisäksi tyytyväinen Kirpun kehäkäytökseen, viimekerran jälkeen kun olin asian suhteen hyvinkin epävarma. Mutta siis hieno tapa päättää näyttelyvuosi!


9.10.2016 Chihuahua Erkkari

Penni pyörähti kehässä saaden hienon arvostelun ja lipukkeen paras pää-kilpailuun. Muita sijoituksia ei meille tällä erää.

Lisäksi Travis lähti nyt takaisin Viron kotiin. Isoimmat kiitokset Gredille luottamuksesta! Oli ilo saada pitää Travisia meillä ja viedä kehiin.


2.10.2016 Kouvola PN

Penni tänään ROP-pentu. Kirpu kehässä ensimmäistä kertaa, ja ei menty ihan mallikkaasti. Saatiin kyllä koirannäköinen kiva arvostelu. Ja hyvää harjoitusta!


18.9.2016 Helsinki PN

Penni tänään VSP-pentu ja sai kunniapalkinnon.

Tuomari: Marja Kurittu



17.9.2016 Vantaa PN

Penni oli narttupentujen kakkonen ja sai kunniapalkinnon.

Tuomari: Juha Kares


11.9.2016 Tampere PN

Penni Tampereen pentunäyttelyssä ROP-pentu ja sai kunniapalkinnon.


27.-28.8.2016 Viro Haapsalu

Kahden päivän näyttelyreissu Viroon, jossa molempina päivinä Penni rodun paras pentu, ja kunniapalkinnot. Ninjalle molempina päivinä hienot arvostelut ja sunnuntaina kruunasi Ninjan ROP ja SERTI.


17.8.2016 Helmin ja Travisin pennut syntyivät

Helmi synnytti hienosti kolme isoa pentua. Kaksi narttua ja yksi uros. Pennut eivät ole vielä myynnissä.

Emä ja pennut voi hyvin. Pentujen painot kasvussa.


4.8.2016 Helmi tiineenä

Helmi on tiineenä ja tulossa meille synnyttämään. Pentuja toivotaan kuun puolessa välissä.

Ruu on jäänyt astutuksesta taas tyhjäksi, alemme seuraavasta juoksusta selvittelemään tarkemmin syytä asiaan.


23.7.2016 Travis valioitui Suomeen!

Travis on pärjännyt Suomen kehissä hienosti ja joka kerta ollaan oltu sertifikaatin arvoisia, mutta vihdoin tänään Travis sai suomen sertinsä, jolla valioituu siis suomeen! Onnea kasvattajille, sekä omistajalle Gredi Pikanille!


27.6.2016 Meille muutti Tanskandoggi

Tänään yksi meidän perheen unelmista toteutui, kun meille muutti Tanskandoggityttö. Tyttö on nimeltään Grande Gremin´s Hello Kitty. Kasvattaja Heidi Wahlman. Hän tuli meille sijoitukseen Jättiläisen kennelin kautta Kati Niemiseltä.

Tukena uuteen rotuun tutustumisessa on siis kaksi luotettavaa kasvattajaa, miten iloinen olenkaan tästä mahdollisuudesta!

Doggityttö sai nimekseen Kirppu. Hän on kotiutunut meille hienosti, ja pikkuhiljaa yritetään tehdä tuttavuutta myös chihujen kanssa.


26.6.2016 Ruu astutus

Ruu astutettu tänään Travisilla, pentuja toivotaan elokuun lopulle.


18.6.2016 Raisio RN

Travis ERI AVK2 SA

Ninja ERI AVK1 SA PN4

Ivan EH JUN-

Lisäksi esitin kasvattini Tähtitaian Onnentähden, Herculeksen. ERI JUK2 SA.


15.6.2016 Tarkit ja astutus

Helmi tänään terveystarkastettu, ja terveeksi todettu. Polvet 0/0, ja silmät terveet.
Helmi astutettu tänään Travisilla, pentuja toivotaan elokuun puolessa välissä.


12.6.2016 Tammela

Voi tätä ilon päivää! Tammelassa näyttelyssä tänään. =)
Mitään ei oikeastaan saatu, mutta vihdoin sain koiralleni sellaisen arvostelun, jota olen ns. itse nähnyt.
Tuomarina Juha Kares.


Ivan - Perfect Sweet Drean Ocean Pirate
Erittäin Hyvä

"Maskuliininen, mittasuhteiltaan laadukas, näyttävä uros, jolla tällä
hetkellä valitettavasti alapurenta. Hyvä pää. Riittävästi kulmautunut
etuosa. Ikään riittävä runko. Hyvä häntä ja takaosa. Voi kumpa tämän
näyttävän koiran purenta vielä korjaantuisi. Hyvin esitetty."

Travis - Misty Meadow's Crazy In Love
Erinomanen AVK2 SA

"Komea uros, jolla erinomaiset mittasuhteet. Alaleuka voisi olla
hivenen voimakkaampi. Erinomainen vahva, ilmeikäs pää ja kallo. Hyvä
luusto ja rungon vahvuus. Rintakehä voisi olla hivenen pidempi. Reippaat
sivuliikkeet."


5.6.2016 Jämsä KR

Hyisen kylmässä ja sateisessa Jämsässä käytiin Travisin ja Ivanin kanssa.

Travis ERI AVK1 SA PU4

Ivan H.

Harmillisesti Ivanilla oli alahampaissa plokki, jota emme huomanneet ajoissa poistaa ja alaleuka vetäytyi hienosti toiselta puolelta, mutta tuo plokkipuoli jäi hieman alapurennan puolelle. Muilta osin saatu hienoja arvosteluja pojalle, mutta noista hampaista sitten rokotettu ja hyvään ollut tyytyminen. Muutama näyttely vielä edessä, mutta muuta ei odoteta kuin kokemusta ja mahdollisesti tuota H:ta lisää.


17.5.2016 Sumun ja Pashan pennut syntyi

Sumu synnytti iltapäivällä nopealla tahdilla 5 pientä pentua. 2urosta ja 3 narttua.Yksi pennuista nukkui pois 2 viikon ikäisenä. Muut voi hienosti!


4.5.2016 Ivan terveystarkastettu ja saatavilla nyt jalostukseen!

Ivanin polvet tarkastettu tuloksella 0/0, ja silmät terveet. Toisesta silmästä eläinlääkäri ei nähnyt kyynelkanavaa, mutta ei vaikuta jalostukseen.

Ivan on meillä nyt kesäkuun puoleen väliin asti ja käydään muutamissa näyttelyissä.

23.4.2016 Ivan oli käymässä ensimmäistä kertaa virallisissa kehissä Erittäin Hyvällä arvostelulla.


24.4.2016 Travis saapui meille leasaukseen kesäksi 2016!


21.3.2016 Sumu astutettu Pashalla


5.3.2016 Ninjan ja Pashan pennut syntyivät

Ninjan pennut syntyivät aamupäivällä sektiolla. Ninjalla ahdas synnytyskanava ja sen vuoksi pennut ei mahtuneet tulemaan normaalisti. Pennuissa yksi uros ja yksi narttu.


6.2.2016 Tiineystietoja

Ruu on jäänyt astutuksesta tyhjäksi, yritetään seuraavasta juoksusta uudemman kerran. Juoksuja odotellaan kesäkuuhun.

Ninja vaikuttaisi olevan tiinehtynyt! =)

Sumulle odotellaan juoksuja huhtikuulle.


31.1.2016 Parkano RN

Sumu tänään Parkanossa todella tiukalla tuomarilla ERI NUK4. Olen todella tyytyväinen!

"Feminiininen. Hyvä koko. Oikeat rngon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa ja korvat. Kuono-osa saisi olla vankempi. Hyvä kaula. Toivoisin viistomman olkavarren. Rintakehä saisi olla pidempi. Laadullisesti hieman pehmeä karvapeite. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin takaa, hieman epävakaa eturaajojen liike."

Tuomarina Tanya Ahlman-Stocmari


16.-17.1.2016 Näyttelytuloksia

Viikonloppuna olimme Viron Vaimastveressä näyttelyissä Sumun ja kasvattini Milon kanssa. Molempina päivinä molemmat koirat ERInomaisia, mutta siinä kaikki.

Sunnuntaina Turku KV, jossa omista koiristani Ninja ja sijoitustyttö Helmi kehässä. Helmille ERI JUK2. Ninjalle ERI PN4. Olen huipputyytyväinen tuloksiin! Iso kiitos äidilleni, joka vei koirat kehään.

Turussa lisäksi kehässä kasvattini Hercules, joka sai erittäin hyvän arvostelun! Loistavaa!


5.1.2016 Nana mummo päästetty tänään sateenkaarisillalle